ELOKUVA-ARVOSTELU: Miracles from Heaven

Kristilliset leffat ovat usein melko laimeita, eivätkä nouse suureen suosioon. Ehkä osa syynä on se, etteivät ne tarjoa viinaa, lauluja silmitöntä väkivaltaa, mutta toinen syy voi olla se, että ne on tehty huonosti ja juoni on mitä on. Joskus olen törmännyt hyviin elokuviin juonellisesti, mutta ne on minun mielestäni pilattu amerikkalaisella karismaattisella hengellisyydellä.

Nyt tähän on tullut muutos. Miracles from Heaven on tervetullut lisä kristillisten elokuvien joukkoon. Se ei paasaa sanomallaan, vaan antaa katsojan valita. Siinä faktat lyödään pöytää ja todetaan, näin vain tapahtui ja näin asiat koettiin. Siitä pisteet.

Mistä elokuva sitten kertoo? Siinä seurataan huolestuneen leijonaäidin Christy Beamin taistelua pelastaakseen 10v tyttärensä, joka sairastaa vakavaa suolistosairautta, johon ei ole parannuskeinoa. Taloudellista tilannettaan uhmaten hän haluaa löytää tyttärelleen hoidon. Tilanteen ollessa lähes mahdoton, hän menettää uskonsa. Myös hengellisen yhteisön henkinen väkivalta on varmasti osa syynä hänen uskon kriisiinsä. Kun tyttären tilanne eskaloituu äärimmilleen tapahtuu, jotain selittämätöntä. Christy joutuu kysymään itseltään: Mihin minä uskon? Saman tekee varmasti katsojakin.

Miinuksena voi todeta, että elokuva on paikon laahaava eikä tunnu etenevän. Se kestää noin 1h 50min, mikä on tarinan kannalta liian pitkä. Elokuvaa olisi voinut lyhentää noin 20 min helposti. Elokuvan viimeisen 30 minuutin aikana tapahtuu kaikki, mitä koko muu aika on pohjustettu. Itse ainakin meinasin kyllästyä. Lisäksi päähenkilöllä, jota esittää Jennifer Garner näyttää olevan koko ajan yksi ja sama ilme, mikä sai kysymään, eikö teatterikouluissa opeteta tunteiden monimuotoista ulostuomista muuten kuin ilmeellä, jossa suupielet ovat alaspäin.



Pelkäsin elokuvan olevan ennalta arvattava ja paljolti samanlainen kuin jokin aika sitten ilmestynyt Heaven is for real. Kuitenkin se tarjosi paljon muuta kuin lähän rajakokemuksia. Elokuva on sielunhoidollinen ja opettava. Se antaa uskosta ja hengellisyydestä kuvan positiivisena, turvaa tuovana asiana, jollaisena itsekin haluan uskon nähdä. Elokuvassa esiintyvän pastorin slogan "Faith is the only true shelter" pitää todella paikkansa.


Hieno lisä elokuvassa olivat oikeat videot ja kuvat ihmisistä, joiden elämästä elokuva kertoi. Tämä tuo tilanteen eläväksi. Nämä asiat ovat tapahtuneet ja nämä henkilöt ovat olemassa.

Suosittelen elokuvaa kaikille, myös niille, jotka eivät kristillisistä elokuvista pidä. Elokuva ei löy Raamatulla päähän vaan auttaa näkemään, että vaikka ympärillämme pahoja asioita tapahtuu, meitä ympäröi myös suuri määrä pieniä ihmeitä, joilta helposti ummistamme silmämme.


Miracles from Heaven
Draama
109 min.
2016




HARTAUS: Mahdoton velka

Sain noin kuukausi sitten kirjeen. Se oli lasku. Olin siis velkaa jollekin. Ehkä puhelinfirmalle, sähköyhtiölle tai kaupalle, joka sai huijattua kimaltelevilla mainoksillaan minut ostamaan luotolla/joustolla/osissa tavaraa, jota ilman ei voi mitenkään päin elää. Näitähän laskuja on varmasti tullut jokaiselle, joka ei enää äidin helmoissa asu.


Avasin kirjeen peläten, millainen potti sieltä paljastuisi. Minut yllätti se, mitä näin. Kirjeessä luki: "Voit jättää tämän laskun maksamatta" tai vaihtoehtoisesti voisin maksaa 0,00 e, mikä verkkopankissa ainakin vielä on mahdotonta.


Tästä mieleen muistui Raamatun kertomus palvelijasta, joka sai myös tällaisen autuaan laskun. Hänellä tosin velat olivat täysin eri kategoriassa kuin allekirjoittaneella. Palvelija oli velkaa noin 4 miljardia euroa (näin nopeasti nykyvaluuttaan muutettuna). Eli ihan sikana. Kuka sellaisen pystyisi maksamaan takaisin? Koskaan? Ja vielä perusduunarin palkalla. Velan maksu oli siis palvelijalle mahdotonta. Hänellä oli kuitenkin sen verran pikavippejä takataskussaan ja ne hän oli velkaa isännälleen. Palvelija tiesi olevansa lirissä. Hän kuitenkin rohkaistui ja meni pyytämään jos saisi hieman helpotusta velkataakkaansa. Hän sai hämmästyä isäntänsä sanoista, kun tämä sanoi: "Voit jättää tämän velan maksamatta".


Hän sai anteeksi, kun hän vaan sitä pyysi. Isäntä ei pyytänyt tekemään mitään palveluksia armahduksen ansaitsemiseksi. Riitti, kun pyysi armoa ja se oli siinä. Mahdoton on siis saatu anteeksi. Tästä iloisesta velkajärjestelystä onnellisena palvelija lampsi pois pomon juttusilta. Hän kohtasi matkalla kaverin, joka oli puolestaan hänelle velkaa. Tämä velka tosin oli pieni, 4 kk:n palkka eli sen maksaminen olisi onnistunut ajan kanssa varmasti. Kuitenkaan palvelija ei armahtanut kaveriaan. Kun itse Johtaja sai tietää tällaisesta sydämettömyydestä, hän passitti palvelijan laskemaan tiilenpäitä.


Tämä laittaa meidät kysymään: Jos olemme saaneet anteeksi mahdottoman velan, miksi emme antaisi anteeksi sitten mahdollisia, paljon pienempiä asioita? Olemmeko kuin tämä palvelija, joka lähti muutaman satasen velkoja perimään kurkusta kuristaen toiselta? Meidän tulee antaa anteeksi, koska meille on ensin annettu anteeksi paljon enemmän. Rippikoulussa olemme oppineet, että Jeesus on kuolemallaan sovittanut maailman synnin, se kaikki on annettu jo anteeksi, siksi kristityn tulisi teoillaan ja toimillaan välittää tätä samaa armoa myös lähimmäisille. Anteeksiannon kehotus on tuttu myös Isän Meidän-rukouksesta ja psalmeista: "Herra, anna anteeksi minun syntivelkani, sillä se on suuri."(ps. 25:11) "Minä tunnustin sinulle syntini, enkä peittänyt pahoja tekojani; Minä sanoin: Minä tunnustan Herralle rikokseni", ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. (ps. 32:5) 
 
Vaikka elämässä tuntuu joskus saumat pärkyävän ja moni asiaa sakkaa, niin kristityn on lohdullista turvautua siihen, että Jumala on käynyt läpi paljon enemmän ja antanut anteeksi sitäkin enemmän. Tämä kehottaa armollisuuteen myös toisia kohtaan.






KOTITEOLOGI POHTII: Suurin niistä on...

"Vaikka puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi." 1. Kor. 13:1-3.


Tämä teksti on monille tuttu esimerkiksi häistä. Joskus sitä on kutsuttu rakkauden ylistykseksi. Sellaisenaan teksti on hieno ja hatunnoston arvoinen, mutta siitä saattaa saada sen käsityksen, että loppupeleissä uskossa ja hengellisessä elämässä on kyse rakkaudesta. Jos vain rakkautta on, kaikki toimii ja kaikki kelpaa. Tämä on tuttu väite liberaaliteologiassa ja meidän ajassamme. Monen kirjava elämäntyyli on sallittua rakkauden nimissä. Sanoohan Raamattu: "niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on r a k k a u s." Olkoon sinulla sitten kaikki usko, tieto tai läjä karismaattisia lahjoja, niin kaikki se on turhaa, jos et rakasta lähimmäistäsi ja salli hänen elää niin kuin tahtoo. Näin ollen pääsemme loogiseen loppu päätelmään: Jumala on rakkaus ja rakkaus sallii kaiken. Jos vain rakastaa, kaikki on sallittua. Sanoohan Raamattu myös: "joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus" (1. Joh.4:8)

Tälläiseen ajatuskulkuun törmäsin youtubessa ja heräsin miettimään, voisiko asia todella olla näin. Pitäisikö kirkon ja sen järjestöjen vain mennä maailman mukana ja kulkea käsikädessä sen arvojen ja käsitysten kanssa, sisältäväthän ne aimoannoksen rakkautta. On jopa sanottu, että yhteiskunta on nykyään kristillisempi kuin kirkko. On siis hyvät syyt tarkastella tekstiä tarkemmin ja lukea kokonaisuuksia. Seuraavaksi katsotaan, mihin yhteyteen rakkauden julistus on kirjoitettu ja avaako se asiaa jotenkin toisin.

Tämä rakkauden ylistys on osana Paavalin opetusta armolahjoista. Näitä oli Korintin seurakunnassa paljon ja niistä käytiin jopa kilpavarustelua. Tähän yhteyteen Paavali liittää kehotuksen rakastaa. Siis elää sovussa ja rauhassa vailla kilpailua lähimmäisen kanssa. Tähän kontekstiin on ymmärrettävää Paavalin opetus "rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu". (1.Kor. 13: 5) Tai hieman aikaisemmin korinttilaiskirjeessä sanottu "Minäkin yritän tulla toimeen kaikkien kanssa, en etsi omaa etuani vaan muiden ihmisten parasta, jotta he pelastuisivat." (1.Kor. 10:33). Totta siis on, että Paavali kehoittaa rakkauteen ja sovussa elämiseen toisten kanssa. Tämä sovussa elävä rakkaus kumpuaa uskosta, jonka juuri ja ydin on Kristus. Hänen rakkauttaan me heijastelemme. Yhteys häneen on tärkeämpää kuin se, että omaisi kaiken uskon ja tiedon. Toisin sanoin, tietäisi kaikki uskon kiemurat ja opinkohdat.

 Paavali sanoo ylistyspuheensa jatkona "Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa ja, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa." (1. Kor 13:8-10). Mikä on se rakkaus, joka ei katoa. Tai se rakkaus joka tulee ja hävittää vajavaisen. Eikö se ole juuri Kristus? Uskolla Kristukseen on taivas auki. Taivaassa ei tarvita tietoa, koska siellä nähdään ja koetaan. Teksti yhteydessä kyse ei siis voi olla ihmisten välisestä rakkaudesta vaan rakkaudesta, joka heijastuu Kristuksesta uskon kautta. Yhteys Kristukseen on siis tärkeää, koska hän on rakkaus ja hänessä Jumala on osoittanut rakkautensa.

Tarkoittaako tämä sitten sitä, että voimme hyväksyä ihmisen elämän valinnat ja toimet, vaikka ne tuntuisivat sotivan Raamatun sanaa vastaan, koska niiden motivaattorina on rakkaus. Tähän joku voisi lisätä, että viettihän Jeesuskin  aikaa ihmisten kanssa, joita osa piti syntisinä. Tämä olkoon meille nyt esimerkkinä Kristuksen rakkaudesta. Emmekö saisi heijastella tälläistä rakkautta?

Yllä mainitun kirjeen kohdassa puhuttaessa täydellisestä, katoamattomasta rakkaudesta, on lisätty viite efesolaiskirjeen kohtaan, joka kuuluu näin: "Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opintuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloina. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jäsenten avulla, kunkin jäsenen toimisessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa." (Ef. 4:13-16)

Tässäkin näkyy, että meidän rakkautemme tulee Kristukselta. Aivan, kuten kehon jäsenille käskyt tulevat aivoilta. Näin myös rakkaudessa olisi hyvä seurata niitä neuvoja ja ohjeita, jotka tulevat päältä, eli Kristukselta. Näin koko seurakunta kasvaa rakkaudessa. Silloin emme ole "opintuulten heiteltävinä", jotka muuttuvat ajan mallin ja tavan mukaan, vaan pysymme totuudessa. Jeesus vietti aikaa syntisten kanssa, mutta sanoi myös "mene äläkä enää syntiä tee". Rakkauden ylistys ei siis anna lupaa kaikenlaisen menon ja meiningin hyväksymiseen rakkauden varjolla.


Jos siis suurin on rakkaus Jeesukseen, joka on pää eikä rakkaus lähimmäiseen (Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä, niin kuin itseäsi - Jeesuksen opetus käskyjen täyttämisestä aka Rakkauden kaksoiskäsky), niin että hyväksyy kaikki hänen tekemisensä, vaikeivät ne näyttäisi olevan linjassa Raamatun opetuksen kanssa, niin on vaikea käsittää, miten tätä kohtaa voidaan lukea niin, että sen nojalla hyväksytään kaikki, jos vain rakkautta on. Tässä kun ei puhuta lähimmäisen tekemisten hyväksymisestä vaan rakkaudesta Kristukseen, hänen opetuksiinsa ja esimerkkiinsä. Kun Korintin seurakuntalaisilla on tämä yhteys ja usko, he eivät kilpaile toisiaan vastaan uskon määrässä, armolahjoissa tai tiedossa. Siitähän tässä pohjimmiltaan oli kyse.


Jumala on rakkaus, mutta rakkaus ei ole Jumala

SARJA-ARVOSTELU: A.D. Kingdom and Empire

Tilasin Netflixin muutama viikko sitten ja olen sinne listannut monta sarjaa katsottavaksi. Ensimmäinen sarja, jonka katsoin oli A.D. Kingdom and Empire. Sarja perustuu apostolien tekohin ja alkaa Jeesuksen ylösnousemuksesta. Siinä käydään mielenkiintoisesti läpi, opetuslasten ajatuksia uuden tilanteen edessä. Lisäksi mukana on historiaa ja jonkin verran taiteilijan vapauksia.

Itseäni häiritsi se, että osa opetuslapsista oli tietoisi ylösnousemuksesta ja moittivat muita, että he eivät muista Jeesuksen ennustuksia. He ikään kuin osasivat odottaa ylösnousemusta, vaikkei sitä vielä ollut tapahtunut. Tämä ei kuitenkaan aivan mene  alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan, sillä opetuslapset eivät todellakaan osanneet aavistaakaan mitään ylösnousemusta. Naiset luulivat ruumiin olevan varastettu, eivätkä miehet uskoneet naisten todistusta. Tilanne oli uusi ja odottamaton ja herätti paljon kysymyksiä.

Itselle sarjasta jäi päälimmäisenä mieleen Paavali, joka oli kiivas, määrätietoinen ja ehdoton hahmo. Hän oli sitä vainotessaan kristittyjä ja kääntymyksensä jälkeen. Mihin tahansa Paavali ryhtyi, hän tekisin sen sata lasissa. Toinen mieleen painuva hahmo oli Pontius Pilatus, jota välillä kävi sääli ja välillä tuli vihattua. Hänestä ei oikein tiennyt, oliko hän hyvis vai pahis.

Sarjaan oltiin panostettu ja siihen on selkeästi käytetty rahaa. Puvustus on hienoa, samoin lavastus. Efektitkään eivät ole pöytälaatikko editoijan näpeistä syntyneitä. Kaikin puolin kelpo sarja, joka koukuttaa. Sarjaan on toivottavasti odotettavissa jatkoa tulevina vuosina. Ainakin allekirjoittanut odottaa sitä kovasti.


A.D: Kingdom and Empire
12 jaksoa, 8h 39min.
K12
2015

HARTAUS: Epälooginen kristinusko

Hiihtolomalla pidettiin taas talvirippikouluja. Ainakin tänä vuonna säästyttiin suurimmilta haavereita. Mitä nyt muutama raaja sai osumaa laskemisen sivutuotteena. Rippikoulun päätyttyä yleensä kerätään palautetta siitä, miten rippikoulu on onnistunut. Eräs rippikoululainen tokaisikin riparin viime hetkillä opettajille: "Teidän vastauksenne ovat epäloogisia. Minä en ainakaan usko mihinkään".

On harmi, että kristinuskosta jäi kuva epäloogisena asiana. Itse olen uskoa paljon pohtinut ja omasta mielestäni se, jos mikä, on looginen uskonto. Varsinkin luterilaisuuteen kuuluu asioiden miettiminen järjellä, mikä Lutherin mukaan on yksi Jumalan tärkeimmistä lahjoista meille.

Mitkä asiat sitten tekevät uskosta loogisen? Itselle se antaa vastauksia elämän tärkeisiin kysymyksiin, joiden äärellä ateistinen, ainoastaan tieteeseen ja silmillä tehtyihin havaintoihin luottava maailmankatsomus nostaa kätensä pystyyn. Entinen ateisti C.S Lewis sanoo asiasta näin: "Uskon kristinuskoon niin kuin uskon siihen, että aurinko on noussut, en vain siksi, että näen sen vaan siksi, että sen valossa näen kaiken muun."

Tätä voidaan havainnollistaa myös pienellä harjoituksella, jonka voit itsekin tehdä. Mieti seuraavien väittämien jälkeen, mikä maailmankatsomus antaa näille paremman vastauksen, kuin kristinuskon persoonallisen Luojan olemassaolo. Nämä asiat meistä moni hyväksyy itsestään selvyytenä, tajuamatta, ettei tiede tai ateismi anna niiden syihin vastausta.



Aloitetaan vaikka maailman kaikkeuden synnystä. Sehän tapahtui tyhjästä: Ovatko luonnon lait, omien lakiensa mukaan, luoneet maailman ennenkuin niitä itseään edes oli olemassa? Syntyykö materiaa tyhjään tilaan, jos edes tyhjyyttä ei ole olemassa? Tuliko maailma siis itsestään vai siksi, että Luoja halusi sen olevan olemassa.

Luonnon lait on hienosäädetty hyvin tarkasti, mikä mahdollistaa elämän. Fyysikko Stephen Hawking kertoo tästä, että jos universumin tiheys olisi alkuräjähdyksen jälkeen ollut miljoonas murto-osankin pienempi, koko universumi olisi painunut kasaan kymmenessä vuodessa. Hän lisääkin: "Miten on mahdollista, että universumin alkuperäinen tiheys valittiin näin huolellisesti? Ehkä on olemassa jokin syy, että tiheyden piti olla juuri tämä." Voi siis kysyä, kuka oli tuo valitsija, joka tiesi valita tarkkaan. Sokea sattuma vai Luoja.

Elämän synty elottomasta elävään. Tiedostamattomasta tietoiseen. Jokin joka ei ole mitään, on sittenkin jotain. Onko se vain sokeiden materiaalisten reaktioiden ja tapahtuma sarjojen summa vai olemmeko me enemmän Luojan luomina ihmisinä?

Musiikki on vain sointuja toisen perään. Hieno metsämaisema on vain kasa materiaa, joka huojuu tuulessa, mutta silti voimme liikuttua näkemästämme ja pitää kuulemaamme musiikkia kauniina. Jotkut kokevat, että näissä tilanteissa Jumala tulee lähelle. Tuskin sanonta "metsä kirkkoni olla saa", syntyi tyhjästä, vaan siinä on koettu Jumalan puhuttelua.  Miksi näin on, jos olemme vain sattuman luoma biologinen koneisto?


Moraaliset arvot/velvollisuudet, ihmisarvot ja -oikeudet, joita rikkoessa omatuntomme kolkuttaa. Perustuvatko ne vaan arvottomiin materiaalisten tapahtumasarjojen seuraukseen, jonka hedelmiä myös me olemme? Vai siihen, että Jumalan luomina olemme arvokkaita?

Kristinusko valaisee sitä, mikä muuten jää arvoitukseksi ja antaa vastauksen muuten lähes mahdottomaksi vaikuttaviin sattuman luomiin taikatemppuihin. Islamin tutkija Jaakko Hämeen-Anttilalta kysyttiin, miksi hän uskoo kristinuskon Jumalaan, eikä esim. islamin versioon siitä. Hän sanoi, että kristinuskossa, päinvastoin kuin muissa uskonnoissa Jumalasta väitetään jotain mullistavaa. Sanotaan, että hän rakastaa ihmistä, tulee ihmiseksi, elää ja tuntee kuin ihminen ja valmistaa pelastuksen ihmiselle. Tälläinen Jumala on arkipäiväinen ja tässä päivässä oleva, tavallisen ihmisen Jumala. Jos, me olemme Jumalan luomia, hän luultavasti rakastaa luotujaan.

Tässä on muutamia elämän suuria kysymyksiä, joihin vastauksena itse näen sen Jumalan mahdollisuuden, josta kristinusko puhuu. Toki jokainen valitsee maailmankatsomuksensa itse, mutta kaikista niistä kristinusko ei mielestäni ole se epäloogisin vaihtoehto.